TUOTTAVAN
TYÖELÄMÄN
RYTMI ON ANNOSTELUKYSYMYS.
Henrietta Karjalainen on puhuja, itsensä johtamisen kouluttaja ja nuorten johtamisen asiantuntija.
itsensä johtaminen on tulevaisuuden osaajan tärkein taito.
Nuoret tekijät asettavat niin itselleen kuin organisaatiojohtamiselle ennennäkemättömän isot odotukset. Siksi ei ole samantekevää, miten odotuksiin vastataan.
Nykyisen takkuilevan johtamisen sijaan nuoret pääsisivät loistamaan, kun ajattelua, tekemistä ja johtamista annosteltaisiin fiksummin. Eli siten, että asioita tapahtuisi tilannetekijät huomioiden oikeasti sopivassa rytmissä ja sopivan kokoisiin askeleisiin jaoteltuina, jotta koko homma aikaansaisi tuottavaa tulosta.
Tulevaisuuden haluttu työnantaja mahdollistaa työntekijöidensä itsensä johtamisen kehittymisen. Kun tahdotaan lisätä työhön liittyvää motivaatiota, innostumista, sitoutumista ja tuottavuutta, ratkaisu on nuorten itsensä johtamisen taitojen kehittäminen, ja tietenkin oikeina annoksina.
Referenssit
”Henrietta on esiintyjänä täydellinen ammattilainen. Hän osaa sopeutua erilaisiin tilanteisiin, myös yllätyksiin, ottaa yleisön mukaansa. Kouluttajana hän osallistuttaa yleisönsä, ei anna valmiita vastauksia vaan saa pyörät pyörimään kuulijoiden omassa päässä. Hän osaa toimia erilaisissa rooleissa haastajana, kirittäjänä ja mentorina ja vaikka kaikkia näitä saman session aikana. Henrietan valoisa ja positiivinen asenne luo erilaisiin tilaisuuksiin oikean tunnelman. Lämpimät suosittelut!”
Paula Perälä, Maajohtaja, Oriflame Cosmetics Finland
”Muuttuva maailma ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kasvattaminen edellyttävät nuoremman sukupolven kokemusta päästä aidoksi osaksi kehittämistä ja päätöksentekoa. Jotta voimme luoda johtajuutta, joka huomioi tulevaisuutemme tekijöiden toiveita ja tarpeita, meidän tulee kuunnella ja ymmärtää nuorta sukupolvea paljon syvemmin. Tällöin tarvitaan ääneen nuoria vaikuttamishaluisia muutoksentekijöitä, joista Henrietta on rohkea esimerkki.”
Minna Savolainen, toiminnanjohtaja, Nyyti ry
”Henrietan kanssa työskentely on energisoivaa ja innostavaa. Hänen pitämät koulutukset antavat aina paljon tietoa, mutta myös innostavat ajattelemaan itse, jotta pystyy parhaiten soveltamaan tietoa omaan tapaan tehdä asioita. Henrietta on helposti lähestyttävä, sydämellinen ja auttavainen henkilö, jonka kanssa on aina ilo työskennellä.”
Hillevi Joutjärvi, suoramyynnin ammattilainen & tiiminvetäjä
"Henrietan valoisa ja innostunut läsnäolo inspiroi yhteiseen innovoimiseen. Henrietalla on kyky tunnistaa ajankohtaisia ihmisten hyvinvointiin vaikuttavia ilmiöitä ja uudenlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa niihin. Hän työskentelee päämäärätietoisesti ja kunnianhimoisesti tavoitteiden saavuttamiseksi.”
Meri Larivaara, lääketieteen tohtori
”Henrietta on ihanan positiivinen ja innostava persoona. Olin kuuntelemassa häntä BusinessBreakfast -tapahtumassa ja sain silloin mainioita vinkkejä itseni kehittämiseen. Kiitoksia tästä kovasti.”
“Oli tosi antoisa iltapäivä! Porukka lähti hyvillä fiiliksillä tilaisuudesta. Tykkäsin Henrietan tavasta vetää keskustelua työnohjauksen tyylisesti. Hän antoi tilaa ajatuksille, mutta johdatteli hyvin myös asiasta toiseen.”
“Henriettaa kuvaa mun mielestä lausahdus mennään eikä meinata. Hän löytää aina aikaa keskusteluille, joustaa ja kompromisoi, mutta seisoo vahvasti tärkeiden arvojen, tavoitteiden ja toiminnan takana tehden työmyyrän tavoin kaiken, jotta nämä tavoitteet saavutetaan. Henrietta osaa yhdistää kontaktejaan löytäen synergiaetuja mahdollistaen eritoten (nuorten) ihmisten jatkuvan oppimisen.”
“Mahtava kupliva energia! Ihan sikahyvä kontakti! Henrietta eli puheen todeksi!”