Mietin tuossa vastikään, että mikä minua näin kovasti kiinnostaa yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Ja miten edes minusta tuli se tyyppi, joka hakeutuu paikkoihin ja tilanteisiin, joissa otan kantaa tärkeisiin asioihin?

Mielekäs elämä, siis itselle mieluisa elämä, tunnutaan usein kuviteltavan elämäksi, jossa kaikki on kuin unelmaa ja stabiilissa tilassa. Sitten jos elämässä ei ole kaikki kuin unelmaa, se on jotenkin mukamas vaillinaista, ja pitäisi pystyä parempaan. Heh!

Haastatteluni Shrink-terapeuttialustalla on nyt luettavissa.

Asia, joka värittää monen elämää, on itsekriittisyys. Ja vieläpä oikein syvä itsekriittisyys. Tämä on oikeasti iso este tekemiselle: syvä itsekriittisyys estää edes yrittämästä jotain.