Itsekriittisyys esteenä
Asia, joka värittää monen elämää, on itsekriittisyys. Ja vieläpä oikein syvä itsekriittisyys.
Tämä on oikeasti iso este tekemiselle: syvä itsekriittisyys, joka estää edes yrittämästä jotain. Se on itsekriittisyyden hyvin jalostunut muoto, joka pahimmillaan lamauttaa kantajansa. Kun miedompi itsekriittisyys soimaa vähän siellä ja täällä kaiken tekemisen ohella, niin syväksi jalostunut itsekriittisyys todellakin estää ihmistä edes yrittämästä tekemästä. Koska ihminen pelkää epäonnistumista, kokee hän kivuttomammaksi välttää tekemistä tykkänään, ettei vaikea tunne vyöryisi päälle.
Miksi itsekriittisyys sitten luo elämään haasteita? Eikös se ole hyvä, että porukka on tosissaan ja vieläpä katsoo omaa toimintaansa kriittisin linssein? Eipähän ainakaan tule ”sinne päin tehtyä” jälkeä? Hmmmm…. Asia ei olekaan niin yksinkertainen. Pahimmillaan, itse asiassa, emme saa mitään jälkeä aikaiseksi, jos itsekriittisyys merkittävästi rajoittaa luovuutta ja tekemiseen tarttumisen kykyä. Se vasta on kääk juttu.
Mistä ylitsepursuava, syvä itsekriittisyys kumpuaa? Varmaan monista juurisyistä. Kun yksilön odotukset itseään kohtaan sekä ympäristön suoltamat onnistumisen ja menestymisen ihannelauseet kohtaavat toisensa, ei synny kauneutta, vaan silloin syntyy jäätymistä. Nykymaailman entistä kovempi kilpailuasetelma yksilöiden välillä ei ainakaan vähennä epäonnistumisen pelkoa. Kimurantti yhtälö on se, että kilpailuun tulisi osallistua, jotta ”turvaisi oman selustansa”, mutta samalla voinee tuntua helpommalta jättäytyä kilpailun ulkopuolelle, ettei tarvitsi marinoida itseään kilpailun liemessä ja kokea karvaita pettymyksen tunteita.
Voimmeko lieventää taakkaa täydellisyyteen pyrkimisestä? Onneksi voimme. Minäkäsitystä ja identiteettiä tutkiskelemalla, tunteita sanoittamalla ja uteliaasti haastamalla, sekä näistä kaikesta vuorovaikuttamalla voi turvallisissa olosuhteissa tapahtua suuriakin yrittämisen ja uskaltautumisen tarinoita, vaikka kaikki ei aina menisi nappiin tai ”ykkösellä sisään”. Koska miksi pitäisikään mennä. Liian särötön ja elämänmauton maailma on tylsä.