tavoitteena toiveikas tulevaisuus

Meillä on tässä suomalaisessa yhteiskunnassa paljon hyvinvoivia nuoria. Heillä on luottavainen tuntuma siitä, että tulevaisuus on valoisa ja elämä kantaa. Meillä on myös toisaalta aivan liikaa sellaisessa tilanteessa olevia nuoria, joilla oma tulevaisuus tuntuu vaikealta, pelottavalta ja liian epävarmalta. Epävarmuutta meidän kaikkien tulee kyetä sietämään tietyssä määrin, mutta korostunut epävarmuuden tunteen aiheuttama myllerrys nakertaa uskoa toiveikkaaseen tulevaisuuteen.  

Millainen on ihanteellinen toiveikas tulevaisuus nuorelle? Yleistäminen ei sinänsä ole aina hyväksi, kun puhutaan yksilöistä ja siitä, mikä kenellekin on toiveikasta. Kuitenkin suuria, yleisimpiä linjoja toiveikkaan tulevaisuuden suhteen ovat muun muassa usko omaan pystyvyyteen, kokemus merkityksellistä elämästä ja tunne elämänhallinnasta. Nämähän asiat on helppo luetella näin, että kyllä vaan, ne ovat tärkeitä. Mutta tehdäänkö tässä yhteiskunnassa tarpeeksi tai kaikki voitavamme, jotta usko omaan pystyvyyteen, kokemus merkityksellisestä elämästä ja tunne elämänhallinnasta olisivat ihan oikeasti osa nuorten arkea? Enemmistön arkea! Eikä ainoastaan niiden arkea, joille syystä tai toisesta nämä tuntemukset ovat jo läsnä elämässä, mikä on tietenkin aivan loistavaa.  

Henkilökohtaisesti ajattelen, että kyllä kai ihmiset, tahot ja instituutiot yrittävät parhaansa, jotta hyvinvointia voidaan kohentaa keinolla tai toisella. Mutta jokin tässä silti junnaa, sillä paljon tehdään ja on tehty vuosia, mutta emme vieläkään ole yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa nuorten elämänhallinta olisi tarpeeksi mielekkäällä tasolla. Pahan olon lisääntyminen on ilmiö, jonka vastailmiöksi tarvitaan elämänhallinnan todeksi tekemistä, sillä se on hyvinvoinnin mahdollistaja. 

Ajatukset, tunteet, teot. Yltääkö toiveikkuus kaikkien näiden tasolle? Miten saamme sen yltämään? Miten pääsemme vaikuttamaan nuoren ihmisen ajatuksiin ja tunteisiin niin, että ne muodostavat toiveikkuuden käsitystä ja ymmärrystä? Miten nuori sitten siirtää nämä tekemisen tasolle? Tarvitsemme systematiikkaa. Mielellään ajattelua, tunteita ja toimintaa rakentavaa viitekehyksen omaista lähestymistä elämänhallintaan. Sellaista, jossa ajattelulle, tunteille ja teoille on tarjolla ihmistä eteenpäin vieviä rakenteita. Ei nimittäin auta vain kevyen tyhjänpäiväisesti (vaikkakin kyllä ihan hyväntahtoisesti) tsempata ihmistä ilman, että auttaa häntä konkreettisesti rakentamaan ajattelua ja tunteita, joista poikii tekoja. 

Systematiikan ja tarpeellisen viitekehyksen idea on helpottaa ihmisen oman näkemyksen muodostamista. Siihen ymmärtääkseni nuoret nimenomaan kaipaavat apua. Miten tuntea itseään paremmin ja sitä kautta pystyä elämään onnellisempaa elämää? “Kokonaisuus ratkaisee” -tyyppisessä ajattelussa syvästi marinoituneena uskon, että kun vaikutamme kokonaisuuksiin, olipa sitten kyse organisaation kulttuurin kokonaisuudesta tai yksilön elämän kokonaisuudesta, olemme kiinni oikean vaikuttavuuden ja muutoksen ytimessä. Rehellisesti sanottuna: ihan turhaa fiksata vain joku yksityiskohta ja toivoa järisyttävää muutosta. Kokonaisuus kuntoon, niin siinä ne tuiki tärkeät yksityiskohdat asettuvat paikoilleen aivan samalla vaivalla! 

Teen todellakin voitavani, jotta tämä yhteiskunta olisi parempi paikka nuorelle sukupolvelle ja ihmisten elämänhallinta voisi lisääntyä.